Halloween

 

  Heippa taas! Nyt on Halloween! Koska en itse oikein pidä kyseisestä juhlasta niin en sitä vietä. Siitä huolimatta tein tuon söpön kuvan jossa Koetsume, Lyrrilith ja Yumeka katsovat yhdessä kauhuelokuvaa. Koetsume säikähti niin paljon että popcornit lentävät ties mihin ja Lyrrilith yrittää lohduttaa häntä. Mielestäni kuvasta tuli tosi söpö ja hauska. Miten te vietätte Halloweenia?

  Tänään olisi luvassa taas vaihteeksi pieni pätkä kuvatarinaa. Tässäpä se tulee. Toivottavasti pidätte!

Kuvatarina: Näin unta meduusoista

  Koetsume räväytti silmänsä auki. Missä minä olen? Koetsume ajatteli. Hän tunnusteli tassullaan maata jossa hän makoili selällään. Ensin kynnet upposivat höttöiseltä tuntuvaan unisammaleeseen ja sitten johonkin kylmään ja metalliseen. Koetsume tunnusteli esinettä tassussaan. Esine oli pieni ja toisesta päästä piikikäs. Sitten muisti.

”Haarukka!” Koetsume henkäisi ääneen. Kyllä. Aivan varmasti. Kyseessä oli Kuplavillan haarukka. Pakko olla.

  Hän nousi istumaan ja tarkasteli esinettä paremmin. Se oli se. Sama haarukka jolla Koetsume oli hetki sitten maistellut kakkua jota hänen uudet ystävänsä olivat hänelle tarjonneet. Koetsume innostui.

”Se ei ollut unta! Olin todella siellä! Minulla on ystäviä!” tyttö henkäisi tohkeissaan.

  Sitten hän älysi jotain. Hän ei ollut enää Kuplavillassa. Mistä hän löytäisi kahvilan? Hän pälyili ympärilleen. Joka paikassa leijui tähtimeduusoja. Koetsume katseli niitä hetken. Sitten hän tajusi olevansa vaarassa. Tähtimeduusoja. Ne eivät olleet vaarallisia tahallaan. Jos ne kokisivat olonsa uhatuksi niin ne hyökkäisivät. Mitä minä nyt teen? Niitä on kaikkialla, Koetsume ajatteli.

  Siitä alkoi Koetsumen hengenvaarallinen matka kotiin. Hän väisteli ja vältteli meduusoja niin hyvin kuin pystyi. Hän koitti valaa itseensä rohkeutta luomalla itselleen mielikuvia tulevasta. Mitä hän tekisi heti kun pääsisi kotiin ystäviensä luo. Miten he viettäisivät aikaa yhdessä Yumekan kahvilassa.

  Koetsume kulki pitkin unikukkaniittyjä aina kuunsirpin muotoiselle lähteelle asti. Lähteelle päästyään hän innostui.

”Hei! Tämän minä tunnistan! Ei ole enää pitkä matka!” Koetsume iloitsi. Hän hymyili itsekseen. Lyrrilith ja Yumeka! Olen tulossa! Hän lisäsi mielessään.

  Mutta Kuplavillalle päästyään Koetsume yllättyi. Hän näki enemmän tähtimeduusoja kuin missään koskaan. Kuplavilla oli myös poissa.

”Ei! Missä Kuplavilla on? Yumeka! Lyrrilith! Missä olette?” hän huhuili. Hän putosi polvilleen maahan ja alkoi itkeä. Mutta sitten joku tarttui häntä olkapäähän ja ravisteli hänet hereille. Kaikki oli sittenkin vain unta.

Jatkuu