Ystäväni on jänis

 

  Heippa taas! Ihanaa päästä taas tarinan pariin! Tarinan? Kyllä vain! Tänään olisi tarinan paikka ja pääsette taas pitkästä aikaa näkemään Yumekaa. Eiköhän aloiteta?

Kuvatarina: Ystäväni on jänis

  Koetsume seurasi Lyrrilithin kannoilla söpösti tunnelmavaloilla sisustettuun pieneen kahvilaan. Kahvilan oven yläpuolelle oli kiinnitetty kyltti jossa luki kahvilan nimi; Kuplavilla. Paikka oli niin kutsuva, että Koetsume mietti onko se sellainen jossa unet ja todellisuus kohtaavat. Hän hetken ihasteli kahvilaa ulkoapäin. Jos hänellä olisi kamera niin hän ikuistaisi tuon hetken. Valitettavasti hän ei omistanut sellaista.

  ”Yumeka! Minä täällä! Toin uuden ystävän”, Lyrrilith hihkaisi innoissaan. Keittiöstä kuului kolinaa. Koetsumea jännitti. Millainen tyyppi Lyrrilithin ystävä olisi? Pitäisikö hän Koetsumesta vai kokisiko hän olonsa epämukavaksi tämän seurassa? Sitten Yumeka asteli esiin keittiöstä eikä Koetsume ole uskoa näkemäänsä.

  ”Jänis! Ystäväsi on jänis!” Koetsume henkäisi yllättyneenä. Yumeka hymyili hieman. Sitten hän kääntyi Lyrrilithin puoleen.

”Voisitko maistaa tätä puolestani? Luulen, että tämä kaipaa vielä jotain mutta en ole varma mitä”, jänis puhui.

”Sinähän osaat puhua! Miten ihmeellistä”, Koetsume jatkoi. Yumeka hymyili ystävällisesti.

”Sinähän olet itsekin kettuhenki. Ei kai puhuva jänis ole sitä oudompaa? Eihän?” hän pohdiskeli ääneen.

  Koetsume vilkaisi tassujaan. Yumeka oli oikeassa. Ei puhuva mekkoja käyttävä jänis ollut niin outoa kuin sitä tarkemmin miettisi. Kaikki oli mahdollista. Ainakin Unelmakummussa.

”Olet oikeassa. Anteeksi”, Koetsume pyysi.

”Ei hätää. Ei tarvitse pyytää anteeksi. Tässä kaikessa on varmasti paljon sulattelemista”, Yumeka vastasi ymmärtäen.

  ”Kahvilasi on muuten kaunis”, Koetsume sanoi ja katseli ympärilleen. Hän pyörähteli suuntaan jos toiseen. Sitten hän pysähtyi ihastelemaan lasin takana olevien leivosten luokse.

”Tosi ihania! Varsinkin tuo kissan näköinen vanukas on tosi söpö”, hän sanoi silmät sädehtien.

  ”Yumeka on kehittänyt itse kaikkien leivoksien reseptit. Me muut vain vähän välillä autamme häntä”, Lyrrilith sanoi ja nojasi tiskin reunaan.

”Ihanko totta? Olet tosi taitava!” Koetsume henkäisi innoissaan.

”Nyt kun olet täällä niin haluaisitko jäädä teelle? Meillä olisi ylimääräistä kakkuakin”, Yumeka ehdotti. Koetsumen ilme kirkastui.

”Tietenkin! Olisin tosi kiitollinen siitä! Kiitos!” Koetsume vastasi. Kaikki hymyilivät.

  Yhtäkkiä jotain kuitenkin tapahtui. Ilma heidän ympärillään alkoi väreillä. Koetsume tunsi vatsassaan ikävän tunteen. Kuin solmun.

”Mitä tapahtuu? Lyrrilith! Yumeka!” hän parahti. Kirkas valo ympäröi heidät. Koetsume ehti vielä kerran huutamaan uusien ystäviensä nimet ennen kuin valo tuntui nielaisevan hänet. Hänen päässään musteni. Ja kun hän avasi jälleen silmänsä hän luuli kaiken olleen vain unta. Kunnes hän sattui huomaamaan jotain. Hänellä oli yhä kädessään haarukka joka oli peräisin Yumekan kahvilasta.

Jatkuu