Tarina jatkuu!

 

  Heippa taas! Tänään olisi luvassa kuvatarinaan jatkoa! Toivottavasti pidätte!

Kuvatarina: Soittorasia

  Yön sininen harso peitti taas taivaan ja sen tähdet. Oli hiljaista. Edes otavan tähtikuvio ei näkynyt. Se ei kyennyt valaisemaan paksun harsomaisen kauniin pilviverhon läpi. Koko ikuisen yön maa, Unelmakumpu, nukkui.

  Mieliko kieri levottomasti unissaan. Hän ei ole saanut mielestään Lumerinia ja Yumekan sanoja. ”Hän tykkäsi soittaa kellopeliä.” Mitä jos Yumeka olikin oikeassa ja Lumerin kummitteli hänelle? Ei. Se ei voinut olla totta. Unelmakummussa kaikki olivat kuolemattomia. Eihän Lumerin voinut olla haamu. Ei vain voinut.

  Yhtäkkiä kaunis, heleä ääni rikkoi yön hiljaisuuden. Joku käynnisti vanhan soittorasian. Mieliko säpsähti hereille. Lumerin? Mieliko ajatteli unenpöpperöisenä.

  Sitten Mieliko tajusi mitä on tapahtunut. Hän on hetkessä hereillä. Hän räväytti silmänsä auki.

  Mieliko nousi ripeästi istumaan ja pälyili ympärilleen. Hän vain tahtoi nähdä edes vilauksen tytöstä. Turhaan. Ullakolla ei ollut ketään. Ainoat äänet olivat vain vanhan soittorasian heleä ääni ja ikkunasta hohkaava tuuli.

  Mieliko ymmärsi jotakin. Hän tuijotti soittorasiaa nurkassa. Se oli se sama jonka hän oli aikoinaan hankkinut lahjaksi Lumerinille. Ja hän tiesi, että Lumerin rakasti sitä. Paljon. Inhottava tunne kulki Mielikon lävitse. Mitä Lumerinille oli tapahtunut? Missä hän oli?

  Lumerin istua kökötti näkymättömänä Mielikon vieressä. Hän tarkkaili tyttöä. Mieliko näytti pelokkaalta. Tätä Lumerin ei ollut halunnut. Hän oli halunnut viestittää olevansa olemassa. Hän oli ajatellut että ehkä hänen ystävänsä älyäisivät hänen viestinsä. Hän oli elossa ja tarvitsi apua. Hän oli elossa. Hän oli elossa mutta vankina Toispuolen maailmassa. Sieltä olisi mahdoton paeta ilman apua. Hän halusi Mielikon auttavan häntä.

  Kaikki meni kuitenkin pieleen. Nyt Mieliko luuli häntä kummitukseksi ja pelkäsi. Lumerinin olisi pian korjattava tilanne. Mutta miten? Hän haluaisi lohduttaa Mielikoa. Hän halusi kertoa olevansa kunnossa. Se ei kuitenkaan ollut juuri nyt mahdollista.

”Anteeksi. Ei ollut tarkoitus pelästyttää. Olen tässä. Aivan vieressäsi. Olen jumissa Toispuolessa. Toivon että voisin palata pian kotiin sinun ja Yumekan luokse. Teidän pitää kylläkin ensin pelastaa minut jotta voisin tulla takaisin luoksenne”, Lumerin selitti vaikka tiesi ettei Mieliko kuule häntä. Hän keksisi jotain. Hänen täytyisi saada yhteys Mielikoon ja Yumekaan. Lumerin kyynelehti.

”Tahdon vain kotiin. Ei hätää. Keksin kyllä jotain. Lupaan”, Lumerin vannoi.

Jatkuu