"Kuulin kellopelin äänen"

 

  Heippa taas! Tänään olisi luvassa kuvatarinaa. Toivottavasti pidätte! Tämä tarina on mulle niin rakas ja lähellä mun sydäntä.

Kuvatarina: Kuulin kellopelin äänen

  "Huhuu? Mieliko?" Yumeka huhuili. Mieliko kääntää katseensa ovelle. Yumeka tuli siis jo kotiin. Onneksi. Ullakolla on tylsää yksin.

"Yumeka! Ihanaa että olet kotona!" tyttö hihkaisee. Yumeka kuulee tytön äänen ja ryntää ullakolle. Ullakon ovi aukeaa narahtaen. Valittaen. Kuin se sanoisi että Yumeka on kulkenut siitä ullakolle turhan monta kertaa. Ihan kuin se sanoisi "Älä tule enää".

  Yumekan astuessa hämärälle ullakolle Mieliko hihkuu innosta. Tyttö purkaa sen iloiseksi hyppelyksi. Sitten tämä rientää ystävänsä luokse.

"Noh? Miten töissä meni?" Mieliko kysyy.

"Ihan hyvin. Miten päiväsi täällä ullakolla sujui?" Yumeka kysyy.

"Ihan hyvin täälläkin. Paitsi että alkaa olla jo vähän nälkä", Mieliko vastaa ja nauraa.

"Teen sinulle jotain. Tulen kohta takaisin", Yumeka lupaa.

"Onneksi tulit! En tiedä miten pärjäisin ilman sinua", Mieliko huikkaa kun Yumeka ryntää keittiöön.

  Jonkin ajan kuluttua Yumeka palaa Mielikon luo sylissään tarjottimelle koottuja herkkuja. Mielikon silmät kirkastuvat hänen nähdessään tarjottimen.

"Nuo näyttävät niin hyviltä!" tyttö innostuu. Yumeka ojentaa tarjottimen Mielikolle.

"Ne ovat puolukalla täytettyjä mocheja. Toivottavasti maistuu", puputyttö sanoo. Mieliko ottaa tarjottimen kiitollisena vastaan.

  Mocheja syödessään Mieliko kertoo päivästään Yumekalle.

"Tänään oli outo päivä. Minulle tuli tänään todella voimakas tunne etten ole yksin ullakolla. Kuin täällä olisi joku mutta ketään ei ole. Ja sitten kuulin sen äänenkin", Mieliko selittää.

"Äänen? Minkälaisen?" Yumeka kysyy.

"Se oli jokin soitin. Itse asiassa se taisi olla kellopelin ääni", Mieliko pohtii. Yumeka on hetken hiljaa. Yumekan ilme on niin vakava että se huolestuttaa Mielikoa.

"Kuule. Minä kuulin sen myös", Yumeka sanoo lopulta. Mieliko henkäisee.

"En kuullut sitä tänään kun tulin tänne. Kuulin sen toissapäivänä. Tarkemmin sanottuna yöllä", Yumeka selittää.

"Kerro lisää", Mieliko pyytää.

"Olin menossa yöllä keittiöön juomaan lasillisen vettä kun kuulin sen. Keittiö ja ullakko ovat lähellä toisiaan. Olen varma että ääni tuli täältä", Yumeka kertoo. Mieliko vetää henkeä yllättyneenä.

"Mikä se ääni voi olla?" Mieliko pohtii ääneen.

"En tiedä varmaksi. Mutta siitä tuli jokin tuttu ja haikea mieleen", Yumeka sanoo ja räpyttelee kyyneliä silmistä.

"Mikä?" Mieliko kysyy.

"Hän", Yumeka lausuu hiljaa ja halaa sylissään olevaa tyynyä kuin se voisi poistaa kaiken sen kivun jota ääneen lausutut sanat hänessä aiheuttavat.

"Tarkoitatko Lumerinia?" Mieliko kysyy. Yumeka nyökkää.

"Hän tykkäsi soittaa kellopeliä", hän sanoo ja vilkuilee hermostuneena soitinta nurkassa. Mieliko räpyttelee silmiään hämmentyneenä. Kuin ei uskoisi kuulemaansa.

"Luuletko että Lumerin kummittelee minulle? Ei se ole mahdollista! Hän on kiltti. Hän ei tekisi mitään mikä pelottaisi minua", Mieliko sanoo päättäväisesti kuin asia olisi loppuun käsitelty. Yumeka päättää antaa asian olla. Sen sijaan hän kysyy:

"Pelataanko muistipeliä taas Mieliko?"

Jatkuu