Heippa taas! Kuten ehkä huomaatte niin blogin ulkoasu vaihtui. Vanha ulkoasu oli tosi hieno mutta kaipasin vaihtelua taas. Mutta jep, eiköhän mennä itse asiaan. Tänään olisi luvassa kuvatarinan uusi osa. Tässä se tulee olkaapa hyvät.
Kuvatarina: Unessa vain
Mieliko käpertyi suruissaan nukkumaan lämpimän peiton alle. Hän on yhä toiveikas. Ehkä talon omistaja vielä palaisi. Sitten Mieliko pääsisi pois ullakolta. Hän on viettänyt ullakolla jo vuoden eikä loppua näytä tulevan. Yumeka on yrittänyt houkutella ystäväänsä pannukakuilla alakertaan mutta turhaan. Vaikka suklaalla koristellut pannukakut ovatkin Mielikon lemppareita niin hän ei voisi rikkoa antamaansa lupausta. Mielikohan lupasi odottaa.
Mielikon nukkuessa eräs mustahiuksinen tyttö ilmestyy kuin tyhjästä hänen viereensä. Tyttö katsoo nukkuvaa Mielikoa kuin säälien. Hän varoo herättämästä tätä ja istuu hänen viereensä.
Mieliko tuhisee hiljaa unissaan. Hän kaiketi uneksii Yumekan leipomista herkullisista herkuista. Tai ehkä hän unelmoi talon omistajan paluusta. Vaikka Mieliko lupasi odottaa niin kyllä hän silti haluaa ullakolta pois. Hän ei vain voi lähteä sillä hän lupasi.
”Lapsi raukka”, tummahiuksinen tyttö lausuu ääneen säälien. Kyynel vierähtää tämän poskelle. Hän hymyilee kyyneltensä läpi.
”Kyllä minä tulisin jos voisin”, tyttö jatkaa.
Hän tarttuu Mielikoa lempeästi kädestä varoen herättämästä tätä.
”Kunpa voisimme olla yhdessä muuallakin kuin unessa. Kanssasi on aina niin hauskaa. Voisit olla paras ystäväni”, tyttö puhuu.
”Et ehkä tunnista minua mutta nimeni on Lumerin. Toiveeni on että vielä joku päivä muistat minut myös hereillä ollessasi”, tyttö jatkaa. Sitten hän päästää irti Mielikon kädestä ja nousee seisomaan. Lumerin vilkaisee vielä kerran nukkuvaa ystäväänsä ennen kuin poistuu.
”Nuku hyvin, Mieliko.”
Jatkuu
